Vauvasta taaperoksi kasvaminen on jännittävä vaihe sekä lapselle että vanhemmille. Konttaaminen vaihtuu kävelyksi, jokeltelu jutteluksi ja leikki alkaa olla yhä enenevissä määrin lapsen itsensä ideoimaa. Meiltä Booztilta löydät paljon leluja 1–2-vuotiaille lapsille, kuten rakennuspalikat, potkuautot, palapelit, keinuhevoset ja erilaiset motoriikkalelut. Etsitpä sitten syntymäpäivälahjaa, joululahjaa tai muuten vain uusia leluja lastenhuoneeseen, löydät taatusti Booztin laajasta valikoimasta mieleisesi. Tilaa taaperon lelut helposti ja edullisesti netistä jo tänään!
Tue taaperon kehitystä lelujen avulla
Lapsi oppii leikin kautta, ja ensimmäisten ikävuosien aikana tätä oppimista tapahtuu valtavasti. Taaperon leikeissä korostuvat kävelemään ja puhumaan opetteleminen sekä sorminäppäryyden treenaaminen. Taapero kaipaa kuitenkin vielä tukea monessa asiassa – sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti. Lasten kävelyvaunut tukevat ensiaskeliaan ottavaa pientä kävelijää. Erilaiset pinottavat lelut, motoriikkaradat, pallot ja yksinkertaiset palapelit auttavat kehittämään lapsen silmä–käsi-koordinaatiota. Pieni lapsi oppii hurjaa vauhtia, ja ennen kuin huomaatkaan, osaa taapero jo kiivetä ja heittää palloa ihan itse. Vinkki: lasten pehmeä keilasetti tekee pallonheitosta vielä hauskempaa! Löydät meiltä myös suositut bObles-leikkihuonekalut, joiden avulla lapsi pääsee harjoittelemaan tasapainoa ja motorisia taitoja.
Liikkumisen ohella 1–2-vuotias opettelee puhumista ja kartuttaa sanavarastoaan. Oppimista tukevat paitsi vanhempien ja muiden aikuisten kanssa leikityt laulu- ja loruleikit, myös erilaiset musikaaliset lelut. Löydät meiltä Booztilta esimerkiksi Fisher-Pricen suositut aktiviteettilelut, jotka opettavat taaperolle uusia sanoja, numeroita, aakkosia ja värejä leikin ja laulun avulla. Kun ikää karttuu, alkaa lapsen mielikuvitus myös pikku hiljaa kehittyä. Tässä vaiheessa ympäröivä maailma antaa usein eniten ideoita leikkeihin, joten taaperon leikkihuoneeseen kannattaa hankkia tuttuja asioita muistuttavia leluja. Meiltä Booztilta löytyvät erilaiset leikkikeittiöt, hedelmät, leivonnaiset, leluautot, nuket ja eläinhahmot tarjoavat runsaasti valinnanvaraa ja inspiraatiota taaperon leikkeihin.
Mietitkö, mitä ostaa lahjaksi 1-vuotiaalle kummilapselle? Taapero viihtyy parhaiten yhteisissä leikeissä, joten satsaa laatuaikaan ja valitse esimerkiksi nuppipalapeli tai palikkalaatikko, joiden parissa voitte leikkiä myös yhdessä. Etsitkö lapsenlapsellesi erityistä joululahjaa? Laadukkaat keinuhevoset, työnnettävät kärryt ja potkuautot ovat kestäviä lahjoja, jotka säästetään mielellään muistoksi lapsuuden jouluista. Meiltä löydät laajan valikoiman työnnettäviä ja päällä istuttavia leluja parhailta skandinaavisilta ja kansainvälisiltä merkeiltä. Viehättääkö sinua eniten erilaiset eläinhahmot, ajoneuvot vai minimalistinen puinen design? Tutustu myös lastenvaatteiden valikoimaamme, taapero kun ilahtuu vielä pehmeistäkin paketeista.
Tilaa lasten lelut netistä Boozt.comista, niin saat ne kotiisi nopeasti jo muutamassa päivässä. Meillä on aina nopea toimitus ja helppo palautus. Jos haluat lisää tietoa leluista ja muista lasten tuotteista, liity uutiskirjeemme tilaajaksi. Booztin uutiskirje on lisäksi hyvä tapa pitää silmällä ajankohtaisia tarjouksia ja alennuksia, tämä kaikki tieto kun tipahtaa suoraan sähköpostiisi. Happy shopping!