Itse valaisin tuskin voisi olla yksinkertaisempi E27 kanta ja johto katkaisimineen istutettuna kylmämuovattuun alumiinivarjostimeen. Vaikkakin useimpien E-27-lamppujen kanssa varjostin ei ylety varjostamaan.
Minun tarvitsemaani käyttöön ovat lähes täydellisiä: käytän näitä kasvilamppujen kanssa auttamaan huonekasvit hengissä yli pimeän kauden. Yksinkertainen jousityyppinen nipsu toimii mainiosti: leuat puristuvat automaattisesti kiinni ja pitävät melkeinpä missä vain.
Studiospoteista inspiraatiota selkeästi hakenut ulkonäkö on neutraali ja tyylikäs. Uppoaa yhtä hyvin eklektiseen vanhaa ja uutta yhdistelevään kuin ultraminimalistiseen modernistisisustukseenkin.
Miinus tulee lähinnä johdon lyhyydestä sekä katkaisijan hankalasta sijoituksesta: spotti tulee usein sijoitetuksi ylös, ja silloin katkaisijan sijoittaminen 30cm päähän lampun kannasta on vähintäänkin kyseenalaista ja käytön kannalta hankalaa. Lisäksi katkaisijan sijoittelu syö designin vähäeleisyyttä.
Johto on myös varsin lyhyt edelleen huomioiden spottivalojen taipumuksen tulla sijoitetuksi ylös.
Kuulostaa kovalta kritiikiltä, mutta minusta mitä paremmin suunniteltu ja toteutettu tuote sitä enemmän on varaa kritisoida mahdollisia puutteita.
Lamppu on hyvä, mutta voisi olla erinomainenkin ihan pienillä muutoksilla.
Rohkem kliendiarvustusi koos kommentaaridega ei ole.
Tasuta ja kiire tarne
Kehtib tellimuste puhul alates 59 €. Tarne 4-5 tööpäeva üleskorje punkti või mugavalt koju.Näita rohkem
Lihtne kingituste vahetamine
Logige Minu Boozti ja looge kinkekviitung.Näita rohkem
Lihtne tagastus
Soovite oma ostu tagastada? Pakume 30 päeva pikkust lihtsat tagastamist. Lugege lähemalt, kuidas tagastus internetis vormistada.Näita rohkem
Lisateave
Leidke kiiresti vastused oma küsimustele meie klienditoe lehelt.Klienditugi ja KKK