Äitienpäivä on ihana päivä, jolloin juhlistamme ahkeria äitejä, oli kyseessä sitten oma äitisi, anoppi, mummo tai kumppani. Jokainen äiti ansaitsee tulla muistetuksi. Äidit ympäri maailman saavat äitienpäivänä aamupalan, äitienpäiväkortin ja kukat sänkyyn. Perinne on lähtöisin Yhdysvalloista. Kaikki alkoi naisesta nimeltä Anna Marie Jarvis, joka halusi kunnioittaa äitiään. Annan äiti työskenteli aikanaan paremman hygienian ja puhtauden puolesta ja auttoi Yhdysvaltain sisällissodassa molempien osapuolien haavoittuneita sotilaita. Tämän hän teki perustamalla työkerhoja nimeltä “Mothers’ Day Work Clubs”. Ihka ensimmäistä äitienpäivää juhlittiin 1900-luvun alussa kirkossa, jossa Annan äiti oli toiminut opettajana. Myöhemmin äitienpäivä julistettiin kansalliseksi juhlapäiväksi.
Milloin on aika hankkia äitienpäivälahja tälle vuodelle? Äitienpäivää juhlistetaan toukokuun toisena sunnuntaina, mutta tämä voi vaihdella sen mukaan, missä asut. Jotkut maat juhlivat äitienpäivää maaliskuussa, jotkut myöhemmin syksyllä. Tämä tarkoittaa, että jossain päin maailmaa on äiti, joka saa ansaitsemaansa huomiota, vuodenajasta riippumatta. Herätä äitisi viemällä hyvää kahvia ja mehua sänkyyn. Ehkä uudessa hienossa mukissa? Anna äitienpäivälahja ison halauksen ja kortin kera ilahduttaaksesi häntä.
Me Booztilla olemme koonneet valikoiman lahjaideoita äitienpäiväksi. Tutustu verkkokauppamme valikoimaan ja löydä täydellinen lahja äidille. Tarjoamme laajan kattauksen tuotteita parhailta Pohjoismaisilta ja kansainvälisiltä merkeiltä.
Vinkkejä kuinka valita paras äitienpäivälahja 2025
Äidit ovat erilaisia, mutta lahjatoivetta kysyttäessä on vastaus sama kaikkien äitien suusta: “Minulla on jo kaikkea.” Sen takia lahja äidille voi olla erityisen hankala ostos. Me Booztilla olemme tehneet hyvän äitienpäivälahjan valinnan helpoksi. Ennen kuin lähdet tutustumaan valikoimaamme, on tässä muutama vinkki, jotka on hyvä pitää mielessä:
Minkälainen ihminen hän on, ja mitä hän harrastaa? Onko hän urheilullinen äiti, joka laskettelee talvisin ja on ensimmäisenä hyppäämässä mereen kesällä? Osta äitienpäivälahjaksi termosmuki tai juomapullo Design Letters -merkiltä mukaan seikkailuihin! Tai ehkä äitisi on herkkä, ja tarjoaa aina hyviä neuvoja maailman parhaiden leivosten kera. Jos äitisi rakastaa leipomista ja ruoanlaittoa, on meillä paljon käytännöllisiä lahjoja, kuten keittiötarvikkeita kokkaamiseen ja leipomiseen. Suosittelemme tutustumaan kiinnostaviin brändeihin, kuten Monday Sunday, by Wirth, Guardini ja Lexington Home.
Toinen vinkki on miettiä sinun ja äitisi keskusteluita. Onko sinulla tyylikäs äiti, joka mainitsi puhelimessa, että hän haluaisi uudistaa vaatekaappiaan tai olohuoneen sisustusta? Käy kurkkaamassa sisustustuotteet. Yhdistele kynttilät, coffee table -kirjat, julisteet ja koriste-esineet tiikistä hienoksi lahjapakkaukseksi. Täytä elegantti vaasi MALLING LIVING -merkiltä kuivatuilla kukilla, tai osta iso muki täynnä hänen suosikkiteetä. Oletko naimissa äidin kanssa, joka rakastaa asusteita? Kurkkaa koruvalikoimaamme. Löydät korvakorut, kaulakorut ja rannekorut kultaisena, hopeisena ja monissa muissa väreissä.
Anna äidille, mummolle, anopille tai kumppanille lahjaksi jotain, jota he arvostavat
Itsetehdyt äitienpäivälahjat, kuten kortit, runot ja kirjeet, ovat aina ilahduttavia. Mene vielä vähän pidemmälle, ja lisää kortin kylkeen ihana lahja. Lahjavinkki on koota pakettiin pehmeitä tekstiileitä, kuten aamutakki Rosemunde-merkiltä, tuoksukynttilä ja ylellinen suihkusaippua – ja tadaa! Sinulla on mahtava spa-paketti, jolla hemmotella väsynyttä äitiä.
Löydät Booztilta parhaan valikoiman äitienpäivälahjoja netistä kaikille erilaisille äideille. Kokoa erilaisia tuotteita lahjakoriksi tai valitse yksi täydellinen lahja, jota äitisi taatusti arvostaa. Sinä tunnet hänet parhaiten!
P.S. Etsitkö halpaa äitienpäivälahjaa? Kurkkaa ALE-kategoriaamme. Sieltä löydät tuotteet, jotka ovat tällä hetkellä alennuksessa tai osa kampanjaa. Voit myös käyttää käteviä filttereitämme, ja lajitella tuotteet parhaan alennuksen mukaan. Tilaa uutiskirje, joka sisältää paljon inspiraatiota ja tietoa tulevista tarjouksista, ja pysyt hyvin ajantasalla päivän trendeistä ja alennuksista.
Suositut äitienpäivälahjat ja lahjaideat netistä
Osta joukko erilaisia lahjoja Booztista, oli kyseessä sitten äitienpäivä, isänpäivä tai ystävänpäivä. Sinun ei tarvitse juosta ympäriinsä eri kaupoissa etsimässä tarvittavat lahjat, kun kaikki on koottuna yhteen paikkaan. Tilaa äitienpäivälahjat koska haluat, suoraan kotisohvalta. Meillä on useita toimitusvaihtoehtoja, ja nopea toimitus ja helppo palautus on taattu. Saat pakettisi kotiin vain 1–4 arkipäivässä.
Tuliko äitienpäivä hiukan yllättäen tänä vuonna? Tilaa lahjakortti, ja saat sen sähköpostiisi tuossa tuokiossa. Happy shopping!